Rosen kaappi
Hoitajan nimi: Rose
Hoitajan luonne: Olen huumorintajuinen ja suhtaudun kaikkeen yleensä rennosti. En ota mitään vakavasti ja olen aina auttamassa, enkä osaa sanoa "Ei". Pidän neoista, vaikka ne ovatkin melko tuntemattomia minulle.
Liittyi: 5.7.2011 (Erikoisluvalla, sai liittyä etuajassa)
Viimeksi hoitanut: 11.7.2011
Hoitotarinoita yhteensä: 2
Lompakossa: 47,10 n€
Sihteerin palkka: 25n€
Verot: Joulukuu // Maksettu
Yp:n mielipide hoitajasta: Coco kuoriutuu! Palkkasi on tullut!
Onko sinulle postia?: Ei
Neo(t):
Nimi: Capuccino "Coco"
Hoitanut: 0/3
Sukupuoli: Tyttö
Neorotu: Meerca
    
Luonne: Coco on iloinen ja aina herkästi naurava pikkuneo, jolta ei puutu vauhtia! Joskus se yltyy ärsyttäväksi, kun se on aina pomppimassa joka paikassa ja testailemassa uusia ruokia ja tavaroita. Coco pitää kaikesta uudesta, lumesta, rantavedestä ja herkuista, mutta se suoraan sanottuna inhoaa vihanneksia.
Ajattelee: "Yääh! Ukkonen! Vettä sataa, voin sulata! Ja Lose on ihana."
Koulu: 0/3
Harrastukset: ---
Työ: ----
Palkka: ---
Tavarat:
 
Ruoat:
 Kesto:
0/2 |
 Kesto:
0/2
|
 Kesto:
0/2
x2
|
|
|
 Kesto:
0/1
|
 Kesto:
0/1
|
 Kesto:
0/2
|
|
|
 Kesto:
0/4
|
|
|
|
Huone:
| Nimi: Rose |
11.07.2011 19:16 |
| No en mä niin pälli oo c(: Et ostaisin hoitotarinoissa tavaroita ^^ Ja mikä pakko niitä tavaroita on ostaa? kyllä niitä ehtii, kunhan kulut on hoidettu. Ja miksi minä jollekin munalle niitä ostelisin 8< |
Vastaus:
Ei oo pakko. Mutta siis, kyllähän noi ruoat on hoitajillekin tarkoitettu. ;)
:-Dara |
|
| Nimi: Rose |
11.07.2011 12:55 |
>> Tarina 0.2 <<
Avasin silmäni. Aurinko paistoi kuumana ja kirkkaana auki unihdettujen ikkunaverhojen lävitse. Haukottelin makeasti ja venyttelin käsiäni. Haparoin yöpöytäni herätyskelloa, mutta käteni sai pelkkää ilmaa- tietysti, nythän olin Lacertassa hoitajanhuoneessani enkä opiskelijakämpässäni kaupungilla.
"Coco!" Kiljahdin muistaessani avuttoman neomunan, loikkasin alas unohtaen nukkuvani kerrossängyn yläpedillä, sadattelin ja kirosin kerrossängyt hieroessani kipeää jalkaani ja etsin hurjana suklaanväristä neomunaa.
"Siellähän sinä olet!" huudahdin helpottuneena ja ravasin Cocon luo. Se oli ilmeisesti pomppinut kirjahyllyllä, sillä moni kirja ja keltainen kukkaruukkukin olivat lattialla. Muistelinkin kuulleeni muutaman räsähdyksen uinaillessani. Ensi yönä pistän kännykkäni kuudelta soimaan.
"Coco, mitä sinä olet oikein riehunut täällä", nuhtelin siivotessani jälkiä. Coco vain vingahteli iloisesti, ja olin kuulevinani jotain "Losen" tapaista. :D Kun mullat olivat päässeet turvaan vain hieman rikkinäisiin kukkaruukkuihin, avasin jälleen television ja katselin maailman meneillään olevat skandaalit aamu-uutisista. Sitten alkoi säätiedotus, ja ukkosta oli luvassa. Supistin huuleni tiukasti yhteen- inhosin ukkosia- ja viimein jaksoin pukea valkoiset shortsit ja vaaleansinisen t-paidan ylleni. Onneksi Coco ei vielä tarvinnut syötävää, mutta itse kyllä tilaisuuden tullen karkaisin suurempaan kaupunkiin kahville.
"Mitäs Coco haluaisi tänään tehdä?" kysyin. En tietenkään saanut mitään selkoa pikkuneon pomppimisen, vingahtelun, pyörimisen ja kurluttelun sarjoista, mutta olin melko varma, että se selitteli jotain leikkipuiston hiekkalaatikoista.
"Jos ei nyt tänään mentäisi leikkipuistoon. Onhan täällä vaikka mitä muutakin kivaa tekemistä", naurahdin ja nostin Cocon syliini. "Mitä jos mentäisiin ihan vain kaupungille köpöttelemään? Alkaakin olla nälkä."
Avasin oven tarkistaen samalla, että avaimet olivat taskussa, ja astelimme pääsalin poikki eteiseen ja sieltä ulos painostavaan helteeseen. Kyllä, ukkosta oli luvassa, jos sää jatkuu tätä menoa. Kaukana tosin näkyi pelkkiä pieniä, valkoisia pilvenhattaroita. Äkkiä minun rupesi hirveästi tekemään mieli hattaroita.
"Seuraava etappi: Herkkukauppa", ehdotin Cocolle, ja arvelin innokkaan pompinnan myöntymisen merkiksi. Hymyilin ja kävelimme suuren, houkuttelevan näköisen kaupan eteen.
Ostoksien jälkeen maksoimme vielä verotoimistossa verot- kolme neo-euroa- ja kävimme lotossa. Coco arvasi kaksi numeroa, minä maksoin, ja nyt pitää vain odottaa seuraavaa arvontaa.
Samalla, kun kiertelimme pääkatua ja ostoskeskusta, pistin muistiini tärkeimmät paikat: Koulu, työpaikkatoimisto ja ruokakauppa. Seuraavana päivänä Coco kuoriutuisi, ja kuoren alta paljastuisi suloisempaakin suloisempi taapero. Hymyilin sitä ajatellessani ja lisäsin vauvantarvikeliikkeen muistettavien paikkojen listalle.
Vaikka olinkin yrittänyt vältellä leikkipuistoa, lopulta möyrin taas hiekkalaatikossa etsimässä piiloutunutta Cocoa. Oli kiusallista etsiä sitä, kun vähän väliä kuului pieni, hihityksen kuuloinen vinkaisu, joka kuului milloin mistäkin- takaa, edestä, vasemmalta, oikealta, kerran ylhäältäkin, ja mietin, miten ihmeessä Coco on puuhu kiivennyt. Toiset hoitajat katsoivat melkein ivallisesti nauraen touhujani, ja jotta en tuntisi itseäni naurunalaiseksi, nauroin itsekin, vaikka huoli painoi. Eihän Coco tietenkään puiston porttien läpi pääsisi karkaamaan, mutta leikkipaikka oli suuri, eikä minulla ollut varaa kadottaa ensimmäistä omaa hoitoneoani.
"Coco! Tänne ja heti!" kiljuin, ja melkein kuin kaikuna alkoi ukkonenkin jyristä. Hoitajat alkoivat kerätä kamppeitaan ja tehdä lähtöä, ja minä parka aloin hätääntyä. Coco voisi sateen ja ukkosen pelossa vaikka piiloutua puun alle, vaikka tuon suuren tammen, ja ties mitä kamaluuksia silloin voisi tapahtua...
"Looooosee", kuului pientä vinguntaa takaani, ja siellähän rakas suklaa-Coco olikin. Taisin hieman itkeä tihuuttaa samalla, kun ensimmäiset pisarat laskeutuivat maahan. Hirveää, minusta on pian tulossa noita-akka!
Kävelimme kaatosateessa takaisin kotiin.
Korjaus: Minä kävelin, sillä Coco oli takkini sisällä- en toki halunnut sen kastuvan nyt viimeisenä päivänään ennen taaperoikää! Jos se vaikka olisi sulanut. En tosin tiennyt, oliko se mahdollista, mutta päätin olla kokeilematta ja pidin sitä sisällä lämpimässä turvassa märältä ja kylmältä.
Olimme juuri päässeet sisälle, kun alkoi jyristä. Dara säntäili eteishallissa edestakaisin, milloin rauhoitellen neoja, milloin hoitajia. Hän katkaisi koko Lacertan sähköt suuresta vivusta, ja pian valot sammuivat kokonaan. Haimme taskulamppuja, joita oli kymmenittäin tällaisten tilanteiden varalle.
"Ne ennustivat ukkosta koko loppupäiväksi", Dara ilmoitti hoitajakokouksessa eteishallissa. Hän tarkoitti säätiedottajia. "Olkaa huoneissanne ja rauhoitelkaa neojanne. Teille tuodaan illallinen kello... sanotaan vaikka kuudelta", Dara kertoi ja jakoi taskulamput. Tämähän on jännittävää, ajattelin, mutta juuri silloin räsähti niin kovaa että ikkunat helisivät, ja minun teki mieli tehdä niin kuin eräs jub-jub- taapero, joka käpertyi nurkkaan pieneksi palloksi.
"Cocoooo! Minne hävisit?!" huutelin jälleen kadonnutta neoani, mutta se löytyi muutaman metrin päästä pöydän alta. Ukkonen liikkui aivan yllämme, tai todella lähellä.
"Tulehan sieltä, kohta myrsky on ohi", sanoin puoliksi Cocolle, puoliksi itselleni. Nappasin munan syliini ja lähdimme nousemaan portaita ylös huoneeseen.
Sulkiessani oven leimahti salama, ja lähes samalla hetkellä paukahti. En voinut vastustella Cocoa, joka teki hurjan Kamikaze- loikan sänkyyn vällyjen alle piiloon.
"Oikein, Coco. Mennään vain pienille torkuille", haukottelin, pistin kellon soimaan puoli kuudelta ja kiipesin itsekin nukkumaan.
Nukuimme pari tuntia putkeen, ja kun heräsin, ukkonen oli ohi ja ulkona paistoikin jo aurinko, joka värjäsi sadepisarat ikkunassa kauniiksi sateenkaaren väreiksi.
Loikkasin unohtaen väsymykseni, ja samassa oveen koputettiinkin, hieman kipakammin kuin Dara yleensä. Olin siis herännyt koputukseen ja nukkunut kellonsoiton yli. Kävelin epävarmoin askelin avaamaan, ja sieltähän Dara tulikin ihanan kahvitarjottimen kanssa. Kahvia tässä tarvittiinkin, ajattelin ja olisin syöksynyt sen kimppuun, ellei Dara olisi nauraen kohottanut kätensä estoksi.
"Käytöstavat, Rose, muista käytöstavat", hän sanoi hymyillen ja laski tarjottimen pöydälle. "Sade lakkasi vasta kymmenen minuuttia sitten. Oikea vedenpaisumus, kuin kuin kaikki taivaan hanat olisivat olleet auki."
"Jaa?" ihmettelin tuntien itseni hölmöksi, ja kaadoin kuumaa, ihanan tuoksuista kahvia kuppiin. "Olen nukkunut kaiken yli. Missä muuten Coco on?"
Etsimme sitä katseellamme, ja pieni, munanmuotoinen möykky peiton alla paljasti, että se uinaili vielä.
"Coco kuoriutuu pian. Kannattaa tehdä jotain ostoksia sitä varten", Dara huomautti ja kaatoi itselleenkin juotavaa. "Pinnasänky esimerkiksi. Ja vauvanruokaa. Niin, lelujakin tietysti. Kaikkea saatavilla."
"Niin..." sanoin ja katselin tyhjyyteen.
"Ei mutta, vielä kaksi hoitajaa vailla illallista", Dara pongahti pystyyn ja keräsi kamppeitaan. "Hyvää ruokahalua!"
Söin hiljaisuudessa ruokani loppuun ja avasin television- Dara oli aukaissut taas sähköt- ja sen jälkeen menin taas nukkumaan.
"Huomenna", sanoin itselleni, "huomenna Coco on taapero." Niissä mietteissä nukahdin. - Loppu- |
Vastaus:
Oi, kuinka jännittävä ukkostarina! :D
Oikein hyvä ja pitkä tarina. Repesin, tohon "jos se vaikka olisis sulanut!" kohtaan. x''3 En löytänyt ainakaan isoja kirjoitusvirheitä paitsi hymiöitä, ei saisi käyttää tarinassa. ;) Mutta eipä tuo haitannut hirvittävästi. Ja myös, oletko ostanut jotain ostoksia? Sillä ainakin kaikki kassat näyttäisivät toisin. >.<
Saat tästä 16 n€
:-Dara |
|
| Nimi: Rose |
09.07.2011 12:27 |
>> Tarina 0.1 <<
Kävelin hieman epäröiden suurista porteista sisään ja pysähdyin aivan niiden jälkeen tielle, joka johti päärakennukseen. Portit sulkeutuivat takanani- täällä sitä ollaan, ajattelin, purin huulta ja kävelin hieman varmemmin askelin infopöydälle.
Olin kyllä ennenkin Lacertassa ollut, työskentelin siellä nimittäin Daran apulaisena. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen hoitopäiväni, tänään saisin neoni, Coco- meercan. Tietysti vatsassa lenteli samettiperhoia, sillä kumma kyllä, en ikinä laiskuuttani ollut huomannut ottaa neoa. Noh, kerta se on ensimmäinenkin.
Kilistin kelloa, ja muutaman minuutin päästä hieman kauempana ovi avautui, ja halliin kantautui taaperoneojen melua. Sisään asteli Dara, tuttuni ja Lacertan pääjohtaja. Hän sulki oven, melu loppui, moikkasi ja tuli infopöydän taakse.
"Hei", sanoin hymyillen, vaikka jännitys kouraisi yhä. "Täällä ollaan. Mitäs seuraavaksi?"
Dara naurahti ja sanoi: "Siitä vain juoksemaan munan perässä. Auttaisin muuten, mutta tuo päiväkoti taitaa tarvita valvojaa..." samassa jokin, ilmeisesti jokin tuolin tai sohvan kappale, tömähti toisessa huoneessa päin seinää.
"Anteeksi, täytyykin tästä lähteä. Tässä ovat avaimesi, huone kaksitoista yläkerrassa. Tiedätkin varmaan. Onnea!" Dara viskasi avainnipun käteeni, enkä yhtään tiennyt, mikä avaimista oli huoneeni avain. Tuijotin hölmönä avaimia, ts. kenkiäni, mutta hetken kuluttua olin jo hereillä ja suunnistin yläkertaan, huoneeseen numero kaksitoista.
Päästessäni puuoven eteen, missä oli suurin kirjaimin "12", kokeilin eri avaimia. Noin puolessavälissä onnisti, ja ovi avautui naksahtaen.
Huone oli juuri sellainen, mitä olin toivonut. Iso kirjahylly lukutoukka-Roselle, televisio (elämäni tärkeys), sohva ja nojatuoli, kerrossänky. Ja tietenkin meille molemmille työpöydät. Väreinä molemmat lempivärini, ruskea ja violetti. Mutta missä oli neo?
Samassa kuolin jotain selittämätöntä ääntä- aivan kuin joku olisi hakannut sentin ohuella tikulla lahoon puuhun. Terästin kuuloani ja suunnistin ääntä kohti. Pian saavuinkin kerrossängyn alemmalle sängylle, ja siellä rakas ruskea neomunani olikin! Ilmeisesti se pyöri unissaan, sillä vähän väliä se iskeytyi pehmeästi sänkyjen kaidetta vasten- onneksi sellainen oli siinä, muuten se olisi kierinyt ties minne. Katsoin hellästi sitä, mutta sitten havahduin ja heittäydyin sohvalle. Mopo oli jätetty metsänreunaan, sillä pärinä saisi Daran mukaan kaikki teinineot hulluiksi. Siis jalkapatikalla.
Avasin television ja katselin jotain humpuukiohjelmaa. Noin puolen tunnin katselemisen jälkeen huomasin, että tuo jumputus oli lakannut. Vilkaisin alempaan sänkyyn, ja siellähän neo oli, valmiina hyppäämään sängystä kovalle lattialle.
Kiljaisin jotain päätöntä ja syöksyin yläs, mutta Coco oli jo hypännyt- eikä kuoressa näkynyt minkäänlaista jälkeä. Tuijotin sitä, nappasin sen syliini ja suljin television.
Tarkoitukseni oli tervehtiä neoa rauhallisesti ja reippaan ohjaajan oloisesti, kuten hoitajan kuuluukin. Ja miltä ääneni kuulosti? Näin myöhemmin sanottuna, joltain määkynän ja vikinän välimuodolta.
"H-heippa, pikkuinen", takeltelin ja hymyilin hieman. Coco ei vastannut, mutta se pyörähti ja kurlutti vastauksen iloisesti. Sitten se pomppasi salamannopeasti sohvalle ja kieri ovelle.
"Ai, haluat lähteä ulos?" kysäisin helpottuneena. Ei tämä hirveän vaikealta tuntunut. Cocokin vaikutti melko itsenäiseltä. "Hyvä on, lähdetään. Vaikka lompakossa ei mitään suuria summia ole. Ei oikeastaan yhtään", huomasin, mutta nappasin avaimet kuitenkin taskuun, Cocon syliin turvallisesti käsivarrelle ja avasin oven. Onneksi muna ei kuitenkaan vaikuttanut kovin karkaamishaluiselta, joten astelin päättäväisesti oven suljettuani alakertaan ja kadulle.
Sieltä näin vilauksen päiväkodista, eikä Daraa käy todellakaan kateeksi. Siellä oli hirmuisesti pomppivia taaperoneoja, ja Coco oli pieni teddynalle niihin verrattuna. Siitä sain lisää varmuutta, ja suunnistin puistoon.
Coco innostui nähdessään puiston. Se alkoi pomppia yritti karata edeltä, mutta sain sen pideltyä ja niin olimme turvallisesti puiston porttien takana.
Laskin Cocon maahan, jotta se saisi itse valita leikkipaikan. Pidin sitä kyllä hyvin näkyvillä, jotta se ei pääsisi karkaamaan. Niin sitä leikimme kaksi tuntia milloin hiekkalaatikolla, milloin keinuissa, milloin missäkin ihmeellisessä paikassa, eikä Coco halunnut lähteä millään. Huomasin kuitenkin, että se alkoi vähitellen väsyä, ja pian se nuokkuikin hiekkalaatikon pehmeässä ja lämpimässä hiekassa.
Olikin alkanut jo hämärtyä, ja otin Cocon syliini lyhyttä kotimatkaa varten. Matkalla katselin hieman ympärilleni- työn tuoksinnassa ei ikinä ole selvillä ympäristöstään- ja olin hyvin tyytyväinen kauppojen lukumäärään. Etenkin kioski ja herkkupuoti herättivät kiinnostusta. Tänne tultaisiin heti, kun saisin vähän lisävaroja kerättyä.
Kotona laskin sikeästi nukkuvan ja tuhisevan pikkuneon sängylle, peittelin sen ja silittelin sen sileää munankuorta. Katsoin vielä uutiset televisiosta, luin dekkaria ja pian itsekin sammutin valot, kiipesin yläpedille ja nukahdin nähden unia seuraavasta päivästä. -LOPPU-
Joo tiiän, tosi lyhyt ja tylsä ja kaikkee, kirjotan sit ens kerral pidemmän x) |
Vastaus:
Ihana tarina, ja varsin hyvä ensimmäiseksi neo-hoitotarinaksesi ikinä! Taisin löytää 2 pientä huolimattomuus/vahinko kirjoitusvirheitä, mutta eipä se miltein ollenkaan haitannut.
Pituutta oli riittävästi, toki enemmän tekstiä ei ollenkaan olisi haitaksi. Kokonaisuudessaan hyvä tarina, eikä tässä kyllästynyt ollenkaan!
Saat tästä 15 n€!
(Muuten siitä sinun palkastasi, kerron apulaissihteerisivulla siitä, mutta lisään rahat lompakkoosi. ^.^)
Odotan innolla seuraavaa tarinaasi!
:-Dara |
|
|
|
